Puutarhuri - kauneus on kauhun ensiaskel
Source : Tiketti
Organizer : Seminaarin Taidekampus
Address : Satamakatu 3, 87100 Kajaani, FI

Tags Times Description More Images Write a Review Videos Maps

Tags

N/A

Times

Starts at: Ends at:

Description

Huhtikuisena iltana 1918 Kajaanin vanhalla hautausmaalla kajahtivat sijaisteloituksen laukaukset. Hetkeä aiemmin kaksi työväenliikkeen johtomiestä oli vaihtanut paikkaa kahden kuolemaan tuomitun kanssa. Heitä ei ollut tuomittu mistään, mutta he päätyivät kuolemaan toisten puolesta.

Teloitusryhmää johti seminaarin puutarhuri Pasi Ailio, joka tunnettiin kauneutta luovana puutarhurina, mutta tästä lähtien myös valkoisena lahtarina.

Todellisiin tapahtumiin perustuva Puutarhuri on dokumenttiteatteria ja fiktiota yhdistävä kertomus sisällissodan 1918 tapahtumista Kajaanissa. Se kertoo ristiriidasta, jossa kuolema ja väkivalta kietoutuvat elämän luomiseen. Sekä siitä, miten äärimmäiset ratkaisut seuraavat ihmisiä koko elämän ajan.

Näytelmä esitetään todellisilla tapahtumapaikoilla Seminaarin Taidekampuksen näyttämöllä sekä teloituspaikalla vanhalla hautausmaalla. Ensi-ilta sijaisteloituksen vuosipäivänä 20.4.

Yhteistyössä Vaara-kollektiivi, Routa Company ja Kajaanin kaupunginteatteri.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Veikko Leinonen (Vaara-kollektiivi)

Koreografia: Sari Palmgren (Routa Company):

Lavastus: Markku Hernetkoski

Pukusuunnittelu: Pirkko Paananen (Vaara-kollektiivi)

Näyttämöllä: Jukka Peltola, Sari Palmgren, Heidi Syrjäkari ja Vaara-kollektiivin näyttelijät

Kantaesitys sijaisteloituksen vuosipäivänä 20.4.2027 Seminaarin Taidekampuksella.

Kesto varmistuu ensi-iltaan mennessä. Osa esityksestä tapahtuu kävellen Seminaarilta vanhalle hautausmaalle. Katso lisätietoja teatteri nettisivuilta.

Vaarakollektiivi.fi

Facebook | Vaarakollektiivi

Instagram | Vaarakollektiivi

Kajaaninteatteri.fi

Routa-company.fi



Numeroimattomat istumapaikat.

Ovet 1h ennen esityksen alkua.

Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: vaarakollektiivi@gmail.com. Veikko Leinonen, p. 050 570 6577

Taidekampus ei sijaitse maanpinnan ja kivijalan tasolla. Pääoven edessä on 5 porrasta (14 cm korkeat). Oviaukon leveys on 69 cm (yksi ovi avattuna) ja 138 cm (molemmat ovet avattuna). Etuoven portaikossa on molemmilla puolilla kaiteet. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee talon takapuolella, pohjakerroksessa. Tämän oviaukon leveys on 78 cm (yksi ovi) ja 96 cm (molemmat ovet). Takaovella on ovikello, jolla saa videoyhteyden lipunmyyntiin ja Taidekampuksen henkilökunnan tiloihin. Tilassa on esteetön wc.

Saapuminen

Satamakatu 3, 87100 Kajaani

Lähimmät joukkoliikenteen pysäkit ovat Satamakadulla (Seminaari P ja Satamakatu E) sekä Pohjolankadulla (Kirkko E ja Taidemuseo P). Parkkipaikat sijaitsevat rakennuksen vieressä. Kannustamme Taidekampuksen kävijöitä saapumaan paikalle julkisilla, kävellen tai rullaten.

More Images

Puutarhuri - kauneus on kauhun ensiaskel

Reviews (0)

Please login to write a review.
No Reviews yet...